TULI proto link to home

Tuli-ohjelman menestystarinoita

Hookie muuttaa liikunnan hyödyiksi virtuaalimaailmassa

Kun yhdistetään lapset ja nuoret, virtuaalimaailma sekä 3D-kiihtyvyysanturit, saadaan aikaiseksi innovatiivista liiketoimintaa. Hookie Technologiesin missiona on saada maailman lapset ja nuoret liikkumaan enemmän.

Nykyajan lapset ja nuoret viettävät yhä enemmän aikaa passiivisina sisätiloissa, sillä Internet sekä PC- ja konsolipelit ovat siirtäneet nuorten vapaa-ajan virtuaalimaailmaan. "Liiallinen ajankäyttö virtuaalimaailmassa aiheuttaa nuorille fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia. Meidän tehtävänämme on saada nuoret liikkumaan", kertoo Hookien markkinointijohtaja Hannu Puolitaival.

Hookien liikeidea perustuu siihen, että fyysinen liikkuminen yhdistetään etuihin virtuaalimaailmassa. "Tavoitteena on liikkumisen linkittyminen PC- ja konsolipeleihin sekä verkkoyhteisöihin. Me toimimme tässä rajapintana", Puolitaival selvittää.

Palvelulla globaalit markkinat

Idea palvelusta sai alkunsa perustajiin kuuluvan Teemu Haapalan käytyä Aalto-yliopiston Teknillisen korkeakoulun kurssin, jossa rakennettiin kaupallistamiskonsepteja VTT:n kehittämille patenteille.

Palvelun toimintaperiaate perustuu 3D-kiihtyvyysantureihin ja niiden antaman tiedon analysointiin algoritmeilla. Jokaisella ihmisellä on yksilöllinen kävely- ja liikkumistyyli, ja 3D-kiihtyvyysanturien antaman tiedon perusteella tämän tyylin voi tunnistaa. Lisäksi voidaan määrittää suoritettu liikuntamuoto ja -määrä.

Tarvittavaa teknologiaa on kehitetty VTT:llä, ja Hookie on ensimmäisenä yrityksenä lähtenyt kaupallistamaan tekniikan tuomia mahdollisuuksia.

"Innovatiivista on henkilötunnistaminen 3D-kiihtyvyysantureiden avulla. Kehittämämme käyttökonsepti ja palvelu ovat myös uniikkeja, ja markkinat ovat globaalit", Puolitaival sanoo.

Hookie Technologies on perustettu alkuvuodesta 2010, ja yrityksessä on yhteensä neljä osakasta. Lisäksi VTT on tulossa mukaan vähemmistöosakkaaksi. Tavoitteena on, että tuote tulisi markkinoille vuoden 2011 aikana.

"Taantumasta huolimatta olemme pystyneet etenemään suunnitelmien mukaan. Kaltaisellemme alkuvaiheen yritykselle on tärkeää varmistaa riittävä rahoituspohja, jotta resurssit riittävät tuotekehitykseen", Puolitaival toteaa.

TULI-ohjelman tuki on ollut merkittävässä roolissa varsinkin alkuvaiheessa. "Rahoitus on mahdollistanut liiketoimintakonseptin rakentamisen. Lisäksi olemme saaneet TULI-ohjelman kautta ulkopuolista konsulttiapua."

 

TULI kompassi

TULI logo harmaana

TULI vuori