The Fresh Cream Company on oiva esimerkki siitä, kuinka parhaat ideat voivat syntyä epätodennäköisistäkin yhtälöistä. Kun Euroopan avaruusjärjestössäkin työskennellyt Kristiina Jokela ja markkinoinnin ammattilainen Johanna Kuorilehto tapasivat MBA-kurssilla, syntyi idea täysin luonnonmukaisesta kosmetiikasta.
Lähes jokaisella itseään arvostavalla kosmetiikkasarjalla on nykyään oma luontoa lähestyvät tuotteensa, jotkut sarjat kertovat olevansa jopa täysin luonnonmukaisia. Kun Kristiina Jokela ja Johanna Kuorilehto tapasivat Helsingin kauppakorkeakoulun MBA-kurssilla, he loivat idean vielä pidemmälle viedystä luonnonkosmetiikasta.
Ideaa vauhditti tieto siitä, että jopa 60 prosenttia kaikista iholle laitettavista kemikaaleista imeytyy suoraan ihmiseen.
Lähtökohtamme on se, että aito luonnonkosmetiikka kelpaa vaikka syötäväksi. Koska se ei sisällä edes säilöntäaineita, se säilyy noin pari viikkoa käyttökelpoisena, Kristiina Jokela sanoo.
Jokelan ja Kuorilehdon perustamaa The Fresh Cream Companya ei ole vielä jalostettu yritykseksi asti, sillä molemmat naiset ovat tahoillaan kokopäivätöissä. Tekesin TULI-rahoituksen avulla yritykselle on kuitenkin olemassa toimiva rahoitus- ja liiketoimintasuunnitelma.
Kirjaimellisestikin tuore liikeidea sai tulta alleen, kun kaksikko osallistui ideallaan Venture Cup liiketoimintasuunnitelmakilpailuun. Tuolloin LaTiDa-nimellä kulkenut liikeidea voitti kisan kaikki vaiheet. Kilpailun parasta antia oli Kristiina Jokelan mukaan TULI-organisaatioon tutustuminen.
TULI-ammattilaiset ohjasivat meitä oikeiden ihmisten pakeille. Saimme tätä kautta tarjouksia erilaisilta rahoittajilta.
Jokela sanoo TULI-organisaation olleen ratkaisevassa roolissa siinä, että kaksikko sai idealleen erittäin toimivan ja realistisen rahoitussuunnitelman. TULI-ohjelman rahoittama suunnitelma teetettiin Technopolis Venturesissa, jossa autettiin myös liiketoimintasuunnitelman kanssa. Jokela kannustaakin oman idean kanssa painiskelevia ottamaan rohkeasti yhteyttä Tekesin TULI-ohjelmaan.
Yksin ajautuu helposti umpikujaan eikä osaa ajatella olennaisia asioita. Monet yrittävät tehdä kaiken itse, vaikka se on lähes mahdotonta.
Myös oikeanlainen verkostoituminen on Jokelan mukaan vaikeaa omin avuin. Tähän The Fresh Cream Company sai kaivattua apua TULI-ohjelmasta, samoin kuin suunnitelmien teossa konsultoineelta Techhopolis Venturesilta.
Kristiina Jokela ja Johanna Kuorilehto näkevät tulevan yrityksensä markkinat perinteisiin nähden käänteisinä: kun uudet yritykset aloittavat usein toimintansa kotimaasta, kaksikko on pohtinut starttaavansa liiketoiminnan kansainvälisiltä markkinoilta. Jokela heittää esimerkeiksi Pietarin, Moskovan, Ruotsin tai Yhdysvallat.
Liikeidean luonnonmukaisuus ei rajaudu vain itse tuotteisiin. Jokela painottaa, että koko tuotantoketjun pitää olla ympäristöystävällinen, jolloin esimerkiksi pakkaukset on voitava kierrättää tai käyttää sellaisenaan uudelleen.
Sopivia sopimusvalmistajia on jo kartoitettu ja löytynytkin Suomesta, mutta ne vaativat suurta tuotannon volyymiä. Alussa toiminta käynnistyisikin varmaankin käsityönä, Jokela sanoo.
Tästä kaksikolla on jo kokemusta. Kemian insinöörin koulutuksen saanut Kristiina Jokela ilahduttaa jo nyt ystäviään takuutuoreilla ihonhoitotuotteilla.


